Miten toimimme

Tutustumme ensin toimintaasi.

Esimerkki logon suunnitteluprosessista. Pidämme ensin palaverin, jonka jälkeen saat vedoksen sähköpostiisi. Tilauksestasi riippuen hintaan kuuluu 1-3 vedosta. Lähdemme työstämään logoa valmiiksi valintasi perusteella. Kun olet valintasi tehnyt, Amounda viimeistelee logon ja lähettää sen sinulle käyttöohjeineen sähköpostin välityksellä.

Joko luit miksi kannattaa valita juuri meidät?

 

 

 Mitä asiakkaamme kertovat meistä?

 

"Miksi Amounda? Tykkään Pirjon persoonasta ja palvelun kokonaisvaltaisuudesta. Hän osaa poimia asioita myös rivien välistä ja ihmisen lukutaito on loistava, jolloin Pirjo saa enemmän irti asiakkaasta kuin rivimainostoimisto. Mulle Amounda on ollut enemmän kuin mainostoimisto, lähinnä sen lisäksi mentori ja sparraaja. Luonut uskoa tähän mun toimintaan. Kysynyt oikeita kysymyksiä, että olen itsekin herännyt ajattelemaan asioita eri näkökulmista. Ja yksi tärkeä pointti, sulla on hyvät verkostot, joilla on samanlainen ideologia."
- Saunaterapeutti Anu Rosenberg, Hyvinvointi Kaarnikka

"Tiedän erään lahjakkaan ihmisen,  joka teki Valonkajon logon. Pirjolla on uskomaton kyky nähdä kuvina juuri sinun tuottama palvelusi. Amoundan kanssa asioiminen on helppoa, innostavaa ja inspiroivaa.  Amounda tekee työtään intuitiivisesti, herkällä otteella, mutta rautaisella ammattitaidolla. SUOSITTELEN !!"
- Katja Heikkinen, Valonkajo

"Tarvitsin nopeasti mainosmateriaalia, eikä Pirjo ollut silloin käytettävissä. Kävin silloin toisessa mainostoimistossa. Kamalaa! Tuntuu niinkuin olisin käynyt vieraissa. Oli vaikeaa selittää vieraalle ihmiselle asiat, kun olen tottunut siihen, että Pirjo pyöräyttää ajatukseni kuviksi ja tekstiksi tuosta noin vaan."
- Yrittäjänainen

 

Mainostoimisto Amounda, Raahe   info@amounda.fi    045 6342 778    Toimimme verkon kautta kaikkialla Suomessa